Kuvia 1972 Espoosta tuli kaupunki ja samana vuonna olivat ensimmäiset kuntavaalini Kivenlahden kallioilla katse tulevaisuuteen. Tästä se alkoi yhteinen taival 2.9.1972. Muuten samana iltana Lasse Viren kaatui ja voitti olympiakultaa. Vierainani Suomen ja Viron ympäristöministerit Tallinnassa vesikemikaalitehtaan vihkiäisjuhlissa 1995 – illalla pidin Estonia teatterissa juhlapuheen eestiksi ja englanniksi Perhe aina tärkeä – tässä tyttären kanssa Puumalassa mökillä. Nyt kesäisin kaikkien lapsien heidän lapsiensa kanssa vietämme aikaa norppien kotivesillä. Ministeri Pietikäisen kanssa Pekingin kansainvälisessä ympäristönäyttelyssä. Näyttelyn avajaisissa leikkasimme Sirpan kanssa yhdessä silkkinauhan. Isosiskon sylissä 1949 Pietarinkadulla Helsingissä. Tästä ne elämän eri vaiheet alkoivat. Puumalassa elonkorjuussa – täyttä elämää nuoresta iästä huolimatta. Morogoron torilla, Tansanian ylängöllä, oli kiva käydä – 1982. Matkaseurana venäläinen akateemikko ja kemisti. Junalla Moskovasta Minskiin. Verryttelyä ennen kilpailua 1965. Kiinassa Hebein provinssin kuvernöörin kanssa keskustelua ympäristöasioista 1992. Keskustelusta lähetettiin otteita Kiinan television pääuutislähetyksessä. Euroopan uimaliiton ja UNICEFin välisen yhteistyön lehdistötilaisuus alkamassa 2006. Kuvassa edessäni Suomen Unicefin pääsihteeri Pentti Kotoaro, hänen vieressään Euroopan uimaliiton presidentti Bartolo Consolo ja edelleen hänen vieressään Unicefin kansainvälinen johtaja Donna Goodman. Uinnin 2006 EM-kilpailujen avajaiset – avajaispuhe. Manu ja minä – ystävykset. Maji ya Chai – joki Arushassa – kemisti työssään. Juhliinkin on ollut aihetta – hanurin tahdittamana kotinurmella. Maji ya Chai – Arusha Vastaanottamassa Tansanian Suomen suurlähettilästä Tansanian itsenäisyyspäiväjuhliin Suomi-Tansania seuran puheenjohtajana. Ateenan olympia-altaalla. Sattumalta jouduin missikanditaattien viereen – oikealla Tiina Vierto vuoden 1990 Miss Suomi. Heillä oli tehtävänään hakea kavaljeeri lavalle seurakseen – Tiina kysyi minua ja ujona poikana ensin kieltäydyin, mutta sitten hän kysyi onko hänessä tai minussa jotain vikaa – tällöin oli pakko mennä. Kiinni jäin – ohjelma televisioitiin. Yöjuna – laiva – auto ja viimeiset 6 km soutuvene. Matka Puumalaan lomalle kesti vuorokauden. Bagamoyo Collage of Arts tanssijat Suomessa 1985. Kulttuuri on olennainen osa yhteiskuntaa ja kansojen yhteistoimintaa. Torille lähdössä. Työ maailmalla oli rikkaus ja toi paljon ystäviä. Balilainen ystäväperhe hyvä esimerkki tästä. Kotona Dar es Salaamissa 1983. Iloinen ilme – hieno lapsuus. Virallistakin ilmettä tarvitaan välillä. Projektin vetäjän ominaisuudessa arvovaltaisten vieraiden isäntänä Baodingissä Kiinassa. Kesäyö – Suomen luonto parhaimmillaan.